Taloyhtiön kuntokartoitus

KattoHoiva Oy:n toteuttama taloyhtiön kuntokartoitus arvioi kattojen kunnon tehokkaasti ja yksityiskohtaisesti. Taloyhtiöt ovat velvoitettuja seuraamaan kiinteistöjensä kuntoa aina kellarista katolle saakka. Jätä tämä työ ammattilaiselle, jotta vältyt suuremmilta vahingoilta!

Taloyhtiön kuntokartoitus tuo selkeää säästöä

Taloyhtiön kuntokartoitus on taloudellisesti kannattavaa, sillä säännöllisesti ja asiantuntevasti tehty tarkastus auttaa ennaltaehkäisemään ongelmia ja siten eheyttämään rakennuksen katon elinkaarta. Säännöllinen tarkastus pitää elinkaarikustannukset myös edullisempina, kun ongelmakohtiin puututaan ajoissa.

Katon kuntotarkastus on myös ympäristöteko: turha katon vaihtaminen maksaa satoja euroja neliöltä ja kuluttaa maapallon resursseja. Kun katon elinikä pitenee, samalla pienenee rakentamisesta syntyvä hiilijalanjälki.

Kattojen elinkaaripalvelut

Kattojen elinkaaripalvelumme tähtäävät kattojen elinkaaren vastuulliseen pidentämiseen ja yllättävien vesivahinkokustannusten pienentämiseen. Oikein ajoitetut kartoitukset ja havaittujen puutteiden korjaukset säästävät kustannuksia, suojaavat rakennuksen arvoa ja nostavat kiinteistöjen tuottoa. Tilaa siis taloyhtiön kuntokartoitus KattoHoivalta ottamalla meihin yhteyttä!

KuntoArvio Plus – taloyhtiön kuntokartoitus

KattoHoivan kuntokartoituspaketti KuntoArvio Plus sisältää viiden vuoden korjaussuunnitelman, jota taloyhtiö voi hyödyntää pitkän tähtäimen suunnitelmassaan (PTS). Raportti on helppo työkalu, jonka avulla taloyhtiö voi aikatauluttaa ja budjetoida tulevia huoltotoimenpiteitä vaivattomasti.

Vastuullisesti katoilla vuodesta 2014

  • Tarjoamme taloudellisesti tehokkaita huoltotoimenpiteitä taloyhtiöille ja isännöitsijöille.
  • Taloyhtiön kuntokartoitus varmistaa, että katto on turvallinen, tiivis ja toimiva.
  • Varmistamme, että uuden katon kattomateriaalitakuu pysyy voimassa valmistajan takuuehtojen mukaisesti.
  • Dokumentoimme isännöitsijäyrityksille ja kiinteistöjen omistajille huolellisesti kattojen kunnosta lain edellyttämällä tavalla.
  • Autamme asiakkaitamme keventämään hiilijalanjälkeään vastuullisen kiinteistönhuollon avulla.
  • Turvallisuus on ykkösprioriteettimme kohteissa.

Ota yhteyttä kattojen asiantuntijaan, kun taloyhtiönne kaipaa katon kuntokartoitusta. Teemme kattojen kuntokartoitukset huolellisesti ja tehokkaasti, tavoitteenamme pidentää katon elinkaarta ja pienentää kustannuksia.


-